keskiviikko 31. joulukuuta 2014

tiistai 23. joulukuuta 2014

Rauhallista Joulua ♥




Joulu tulla jollottaa
joulupuuron porinassa,
hyvän mielen hyrinässä,
piparkakku kainalossa,
kahvipannu kantapäässä,
valonliekki pimeässä,
joulumieli kynttilässä,
papereiden kahinassa,
enkelsiiven havinassa,
jouluoljet himmelissä,
ajatukset ystävissä.

terv. Kirsi

lauantai 20. joulukuuta 2014

Ripustettavat piparkakkutalot

Tämä idea tuli vastaan Kinuskikissan sivuilla. 


Ikkunat on tehty liivatelehdistä.
Näitä oli kiva puuhastella :)
Vinkki! Käytin valmista piparitaikinaa.. Sunnuntai-taikina käyttäytyi paremmin kuin Myllyn Paras.



lauantai 13. joulukuuta 2014

Kakkukurssikiertue

Olin tänään Porissa kakkukurssilla - Fantasiakakun valmistuksen alkeet. 
Kakkukurssin vetäjinä toimivat, alansa parhaat, Kakkuhelmi Oy:n Pia Penttilä ja Marjon HerkkuKakun Marjo Moilanen. 
Kurssilla opeteltiin kreemaus, sokerimassan käsittelyä: kuorruttaminen massalla, värjääminen ja koristeiden tekemistä. Mukaan lähti myös paljon hyviä vinkkejä! Aivan mahtava kurssi! 
Ja tässä oma luomukseni ;)



Tässä kurssin kakkuloistoa:


Ja tässä kurssin opet :)


Huippu-opettajat!! KIITOS! Tuli opittua niiiiin paljon uutta! Ruusu-harjoitukset jatkukoon :)

Klikkaamalla kuvia, löydät Pian ja Marjon upeita kakku-luomuksia... aivan mielettömän upeita!!!




sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Karpalon ja myslin makuinen Joululeipä

Myllärin haastoi leipomaan jouluisen leivän ja ilahduttamaan sillä ystävää :) Leipä tuli siis paketoida haluamalla tavalla lahjaksi. 


2 leipää

5 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
2 tl suolaa
2 rkl siirappia
1 dl kuivattuja karpaloita
½ dl öljyä

voiteluun: vettä

Lämmitä vesi hieman kättä lämpimämmäksi. Lisää mysliin kuivahiiva, suola ja siirappi. Sekoita mysliseos veden joukkoon. Alusta jauhot vähitellen taikinaan, lisää loppuvaiheessa öljy. Vaivaa pehmeä taikina. Kohota liinan alla lämpimässä n. 30 min.

Leivo kohonneesta taikinasta kaksi leipää ja laita ne voideltuun vuokiin. Anna leipien kohota vielä 30 min. Voitele kylmällä vedellä. Paista leipiä 200-asteisessa uunissa noin 35 minuuttia.


Toinen leivistä syötiin siltä seisomalta... toinen ehti pakettiin :)



Tuotteet saatu blogin kautta Myllärin Luomulta.

maanantai 24. marraskuuta 2014

GAEA-oliivi-tonnikalamuffinssit


Pääsin testaamaan GAEA:n uutuusoliiveja (kevyesti merisuolalla ja extra virgin- oliiviöljyllä viimeisteltyjä kalamata-oliiveja sekä sitruunalla ja basilikalla marinoituja oliivilajitelmaa). Samalla myös sain ehdottaa uutta makua GAEA:n oliiveille.

Uudeksi mauksi ehdotin tuorejuustolla (esim. ruohosipuli tai aurinkokuivattu tomaatti) täytettyjä oliiveja.

Tehtävävä oli myös ottaa kuva oliivien nautiskelutilanteesta ja tadaa tässä minun kuvani:



7 kpl 

2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ tl paprikajauhetta
½ tl sipulijauhetta
½ rkl kuivattua persiljaa
1 dl GAEA oliiveja - basilika, sitruuna marinoituja (kuutioituina)
50 g tonnikalaa
½ dl mausteyrtti-fetakuutioita (murustettuina)
50 g juustoraastetta
1 dl maitoa
1 munaa
1/4 dl GAEA oliiviöljyä


Murusta fetakuutiot ja pilko oliivit. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää muut aineet sekaan. Lusikoi taikina muffinssivuokiin tai muffinssipellille ja paista 225-asteisen uunin keskitasolla n. 15 min.

Ja nuo oliivithan korvaisin mielläni ehdottamallani uutuus maulla - täytetyt ruohosipulituorejuusto oliivit.

~~~~~~~~~

Parhaan uutuusmaun äänestys alkaa ruoka.fi:ssä maanantaina 24.11.
Äänestämään pääset klikkaamalla alla olevaa linkkiä:






sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Täytettyjä tähtiä torttutaikinasta

Valiolla on nyt myynnissä kausimakuna maustettu rahka, luumu-kaneli, oikein maukasta ;)

Ennen kuin ostan tulevaksi jouluksi torttutaikinaa, niin piti vanha käyttää pois, hih! Torttutaikinasta ja uutuus rahkasta tuli tälläinen yhdistelmä:


torttutaikina-levyjä
voiteluun: kanamuna

Sulata taikina ohjeen mukaan. Ota muotilla tähti-palasia ja voitele ne kanamunalla. Paista uunissa 200 asteessa 5-10 min. Anna jäähtyä.

täyte:
omenahilloa

koristeluun: tomusokeria

Leikkaa jäähtyneet tähdet halki, täytä pohja Luumu-kaneli rahkalla, lusikoi keskelle vielä nokare omenahilloa. Laita kansi päälle ja koristele tomusokerilla.



Valio maustettu rahka Luumu-kaneli saatu blogin kautta Valiolta.



lauantai 22. marraskuuta 2014

Kaneliässät

Olen täällä viikon verran ollut pää pyörryksissä siitä kävijämäärästä, mikä vieraili Café Makeessa viime lauantaina (ravintolapäivänä). Teitä oli ihan huikea määrä, ISO ISO KIITOS kaikille kaffettelijoille :) 
Kotiin toin takaisin kaksi lohivoileipää ja pullan ;) Ihan mahtava päivä!!

Kahvilassa oli myynnissä mm. näitä minun lemppari-pikkuleipiä.


Ohjeen otin Kotilieden välissä tulleesta Piparit ja pikkuleivät-lehtisestä.

60 kpl:

125 g voita
3 dl sokeria
3 munaa
1 tl kanelia
1 tl leivinjauhetta
6 dl vehnäjauhoja

PINNALLE:
1 dl kanelisokeria


Vaahdota huoneenlämmössä pehmennyt rasva ja sokeri. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Anna taikinan levähtää jääkaapissa puolisen tuntia.

Leivo taikinasta sormenpaksuisia tankoja ja pyörittele ne kanelisokerissa. Leikkaa tangot noin 7 senttimetrin mittaisiksi paloiksi ja muotoile ässiksi. Paista 175 asteessa kymmenisen minuuttia.

perjantai 14. marraskuuta 2014

Kansainvälinen ravintolapäivä 15.11.2014 - Café Makee


Viikko leivottu... tai ainakin jotain saatu aikaiseksi jossain välissä ;)
Tervetuloa kahville!


Kansainvälinen ravintolapäivä 15.11.2014 
Ruokakarnevaali jona kuka tahansa voi perustaa ravintolan päiväksi
 ~~~~~



Café MAKEE 
Kännön koululla os. Kännöntie 9 
lauantaina 15.11.2014 klo 12-15 (tai niin kauan kuin leivonnaisia riittää)

Tarjolla mm.
 porkkanakakkua/omenapiirakkaa 2€ 
sandwich/lohivoileipiä  2€ 
hyydykekakkua 3€ 
(myös erikoisruokavalio huomioitu) 
kahvi/tee/mehu sisältyy hintaan

Kotiinviemisiksi mm.
 kahvikakkuja 
pikkuleipiä 
makeita piirakoita 
pullaa 
(myös erikoisruokavalio-leivonnaisia)

kahvilan pitäjä: Kirsin keittiössä & co 
Kirsin keittiössä - blogi: http://koonkeittiossa.blogspot.fi/ 
facebook: https://www.facebook.com/KirsinKeittiossablogi 
Myös tilauksesta: Saint Lake Oy, Y-tunnus: 10523390 puh. 040-7498047

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Kinuskijuustokakku

Hiphei... täällä ollaan ja leivotaan :)
Tätä samettisen herkullista juustokakkua syötiin Isänpäivänä... tästä tuli kyllä yksi top5-juustokakku-lemppareistani! Ohjeen nappasin Tarun Taikakakut-blogista :) Hiukan muutin ohjetta, pohjan kaurakeksit vaihdoin perinteisiin Domino-kekseihin.



Pohja:
120 g kaurakeksejä tms  (Mulla Domino-keksejä)
60 g voita
(1 rkl maitoa pehmentämään) 

Täyte: 
2 dl kermaa 
200 g tuorejuustoa 
2 dl kinuskikastiketta 
5 liivatelehteä 
½ dl vettä 

Kiille:
2 dl kinuskikastiketta
2 liivatelehteä
4 rkl vettä 

Murskaa keksit ja lisää siihen sulatettu voi. Painele 18 cm irtopohjavuoan (mulla 20 cm) pohjalle. Laita jääkaappiin siksi aikaa, kun teet täytteen. 

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma ja lisää vaahtoon tuorejuusto ja lopuksi kinuskikastike. Kiehauta vesi lasissa mikrossa ja sulata siihen liivatelehdet, kaada ohuena nauhana samalla sekoittaen täytteeseen. Kaada täyte vuokaan ja anna olla jääkaapissa ainakin tunti ennen kiilteen lisäämistä. 

Kiillettä varten laita liivatelehdet likoamaan. Kiehauta lasissa mikrossa vesitilkka ja liota liivatelehdet siihen, lisää ohuena nauhana kinuskikastikkeeseen. Sekoita kastiketta niin kauan, että vedestä päälle tullut vaaleampi osa sekoittuu pois. Kaada kastike varovasti täytteen päälle ja nosta kakku jääkaappiin hyytymään vähintään 4 tunniksi tai mielellään yön yli.



perjantai 31. lokakuuta 2014

Porkkanakakku sitruunaisella kuorrutteella

Sain muutama viikko sitten Valiolta upean tuotepaketin. Paketti sisälsi mm. Valion uudet maustetut voit - sitruuna ja valkosipuli. Pakettien pakkauskoko on 100 g ja tuotteet ovat laktoosittomia.
Testasin sitruunavoita porkkanakakun kuorrutteeseen... toimii! Voi tosiaan maistuu sitruunalta :) 


Porkkanakakun ohje on vanha tuttu... löytyy vanhasta blogistani.
Tein kakun tällä kertaa 20 cm vuokaan, tässä ohje siihen:

2 munaa
1dl öljyä
175g porkkanoita
2dl sokeria
½prk ananasmurskaa
2dl vehnäjauhoja
½tl ruokasoodaa
½tl leivinjauhetta
1/4tl suolaa
½tl kanelia

Kuori ja raasta porkkanat hienoksi raasteeksi. Vatkaa munat , öljy ja porkkanaraaste. Lisää sokeri ja ananasmurska (varmista, että ananasmurska on tosiaan murskaa, ettei joukossa ole kovia paloja. Jos on, surrauta murska vielä sauvasekoittimella) joukkoon. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan). Paista 175 asteessa noin 50 minuuttia. Kumoa kakut ja jäähdytä.

KUORRUTE:
50 g sulatejuustoa
90 g tomusokeria
3/4 tl vaniljasokeria

Sekoita kuorrutteen aineet keskenään ja levitä kakun päälle.

PÄÄLLE: mantelirouhetta


Valio voi sitruuna saatu blogin kautta Valiolta.

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Mikki Hiiri-kakku

Mikki Hiiri - fanille Mikki Hiiri - kakkua ;)
Ullan Unelmassa on myynnissä tälläisiä Mikki Hiiri-sokerikoristeita... pääsee koristelussa välillä helpommalla :)


Pohja:
5 munaa
2½ dl sokeria
2½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa sokeri ja huoneenlämpöiset munat vaahdoksi. Lisää jauhot siivilän läpi varovasti sekoittaen. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan.
Paista uunin alatasolla noin 30-40 min, tai kunnes kakkupohja näyttää kypsältä.

Täyte:
ensimmäiseen väliin: omenahilloa, murustettuja marenkeja, kermavaahtoa (maustoin vaahdon vaniljasokerilla)
toiseen väliin: omenahilloa, banaani (siivutettuna), kermavaahtoa



tiistai 21. lokakuuta 2014

Suklaakakku

Tuli tässä muutama viikko sitten täytettyä vuosia ja mitenkäs sitä sitten juhlitaan muutakuin kakun kera ;)
Suuren suuri suklaan ystävä kun olen, niin suklaakakku oli ihan selvä valinta :) Pohjana on Suklaapossun Mielettömän mehevä suklaakakkupohja (gluteenittomana). Täytteenä (myös Suklaapossulta) persikkamousse. Ja päällä suklaaganache... nam!

Persikkamousseen laitoin yhden ison säilykepurkillisen persikoita... olisi voinut olla emmänkin eli tuota ohjeen määrää kannattaa noudattaa :)
Suklaagancheen jäi muutama ilmakupla... plääh!

Ja sitten kuva (taisin vähän innostua kuvankäsittely-ohjelman kanssa ;)



Pohja (tein tällä ohjeella 24 cm vuokaan):
125 g voita
50 g tummaa suklaata sulatettuna
1 dl rypsiöljyä
2 dl vettä
1.5 dl ranskankermaa (tai piimää)
3 munaa
1.5 dl sokeria
1.5 dl fariinisokeria
4.75 dl gluteenittomia jauhoja
1 dl tummaa kaakaojauhetta
1 ½ tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
0.5 tl suolaa
1 rkl vaniljasokeria

Sulata voi ja suklaa mikrossa varovasti välillä sekoittaen. Sekoita joukkoon öljy, vesi, ranskankerma, sokerit sekä munat yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi, mutta älä vaivaa, jottei taikina sitkisty. Kaada taikina voideltuun n. 20-22 cm irtopohjavuokaan paista 170 °C noin 55 minuuttia tai kunnes tikkuun ei jää kokeiltaessa taikinaa. Laita vuoan päälle folio paistamisen loppupuolella, ettei pinta pala. Anna jäähtyä.

Persikkamousse (kahteen väliin):
2.5 dl vispikermaa
125 g maitorahkaa
100 g maustamatonta tuorejuustoa
0.75 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2-2.5 rkl (n. 1 sitruunan) sitruunan mehua
2-2.5 tl liivatejauhetta 
350 g (n. 6 persikkaa) persikkasosetta

Soseuta persikat esim. sauvasekoittimella.
Tee täyte vatkaamalla kerma vaahdoksi. Vatkaa joukkoon maitorahka, tuorejuusto ja sokerit. Sekoita liivatejauhe sitruunan mehuun ja anna turvota muutama minuutti. Kun liivate on turvonnut, lämmitä sitä mikrossa välillä sekoittaen, kunnes liivate on sulanut (tähän menee aikaa mikron tehosta riippuen n. puoli minuuttia). Älä kuitenkaan kuumenna liivatetta kiehuvaksi. Lisää liivateseos ohuena nauhana kerman-seoksen joukkoon koko ajan voimakkaasti sekoittaen.
Lisää persikkasose. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa sokeria.

Suklaaganache:
1½ dl kuohukermaa
150 g tummaa suklaata
1 tl margariinia

Kuumenna kerma kiehumispisteeseen. Ole tarkkana kerman kuumuuden suhteen. Liian kuumaan kermaan sekoitettaessa suklaa saattaa kokkaroitua osittain. Tarvittaessa jäähdytä kermaa hieman. Sulata sitten joukkoon suklaapalat. Lisää halutessasi teelusikallinen margariinia kiillon aikaansaamiseksi. Levitä ganache kakun päälle (levittyy helposti itsestään). Jäähdytä jääkaapissa.


Pursotukset:
4 dl laktoositonta vispikermaa
tummaa kaakaojauhetta
tomusokeria


perhonen liiteli kakun päälle Bake and Partysta ;)

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Pätkis-kääröt

Tämä hyvin yksinkertainen, mutta niin mielettömän herkullinen ohje on Hellapoliisilta.


10 kpl

500 g lehtitaikinalevyjä
10 kpl Pätkis-patukoita

Voiteluun:
muna

Pinnalle:
1 dl vispikermaa
1 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
koristerakeita

tai
tomusokeria

Laita lehtitaikinalevyt työlaudalle ja anna sulaa hetki.
Jaa levyt kahteen osaan ja laita jokaisen puolikkaan keskelle Pätkis-patukka.
Kääri rullalle siten, että saumakohta on alaspäin.
Voitele munalla ja paista 225 asteisessa uunissa noin 12 minuuttia, tai kunnes pinta on saanut kauniin värin.

Vaahdota vispikerma ja vatkaa joukkoon sokeria ja vaniljasokeria.
Pursota tai lusikoi jäähtyneideden leivonnaisten päälle kermaa.
Ripottele pinnalle koristerakeita.
 Tai halutessasi ripottele leivonnaisten päälle tomusokeria.

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Kalakakku

Olin muutama viikko sitten  kansalaisopiston järjestämällä voileipäkakku-kurssilla, vetäjänä toimi Maarit Toivonen.
Kurssilla valmistettiin kakku kotiinviemisiksi, vaihtoehtoina olivat kala ja kasvis. 
Ensimmäisenä päivänä valmistettiin täytteet ja täytettiin kakut. Toisena päivänä valmistettiin majoneesi ja kuorrutettiin sekä koristeltiin kakut.
Paljon tuli uusia vinkkejä voikkarikakun tekoon. Kiva kurssi, loistava opettaja!

Ja tässä oma kalakakkuni:


Kakun täytteiden ja majoneesin laatija on Maarit Toivonen.

Savukalatäyte:
200 g voita
300 g savulohta
10 cm purjosipuli
1 omena
1 dl tilli
1 tl mustapippuria

Paloittele purjo ja omena pieniksi kuutioiksi. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja savulohi.
Sekoita muuta aineet vaahdon joukkoon.

Lisäksi kurkkusalaattia.

Munavoi:
100 g voita
3 kpl keitettyjä munia
100 g raejuustoa
½ tl valkopippuria
1 tl suolaa

Pilko keitetyt munat ja sekoita ainekset yhteen.

Majoneesi:
1 keltuainen
2 dl rypsiöljy
1-2 rkl sitruunan mehua
1 valkosipulinkynsi
1 rkl sinappia (maun mukaan)
½ tl valkopippuria
½ tl suolaa
2 tl hunajaa

1 dl kermaa

Mittaa kaikki aineet kapeaan astiaan. Paina sauvasekoitin pohjaan ja käynnistä. Voit
tarvittaessa kallistaa sekoitinta hieman. Majoneesi on valmista kun kaikki öljy on
sitoutunut siihen.

Lisää kerma majoneesin päälle ja nosta sekoitinta varovasti ylös ja paina alas kunnes
kerma on vaahtoutunut sekaan. Annoksesta tulee noin 4 dl valmista majoneesia.


Tässä myös muiden kurssilaisten upeita kakkuja:




lauantai 4. lokakuuta 2014

Korvapuustit

Tänään, 4.10., vietetään Kansallista korvapuustipäivää.

"Suomalaisten rakastaman, kanelitäytteisen kierrepullan
historia on onnistuttu jäljittämään jopa 160 vuoden taakse.
Korvapuustipäivää vietetään tänä vuonna viidettätoista kertaa."



6 dl maitoa
50 g hiivaa
1 tl suolaa
2 dl sokeria
3 tl kardemummaa
n. 16 dl vehnäjauhoja
150 g margariinia

TÄYTE:
100 g voita
n. 1 dl sokeria
kanelia
vaniljasokeria

VOITELUUN: munaa
PINNALLE: raesokeria


Valmista pullataikina ja anna kohota kooltaan lähes kaksinkertaiseksi lämpimässä paikassa (vesihauteessa).
Jaa taikina kahteen osaan. Kauli taikina n. 30 x 60 cm:n suuruiseksi levyksi. Levitä levylle rasva, ripottele päälle sokeria, kanelia ja vaniljasokeria. Kääri rullaksi. Leikkaa rullasta vinottain paloja, jotka ovat leveämmältä puolelta n. 3 cm ja kapeammalta n. 1½ cm. Nosta palat pystyyn niin, että kapeampi puoli tulee ylöspäin. Paina molemmilla peukaloilla pullan päältä aivan pohjaan asti venyttäen samalla peukaloilla taikinaa ulospäin.
Kohota pullat hyvin peitettyinä lämpimässä paikassa. Voitele pullat munalla ja ripottele pinnalle raesokeria. Paista 225 asteessa 10-15 minuuttia.




PS. Myllärin juhlistaa korvapuustipäivää avaamalla maksuttoman PuustibaarinKampin kauppakeskuksen Keskusympyrään lauantaina 4.10. klo 11 alkaen. Joten sielläpäin asuvat, mars puustille ;)

tiistai 30. syyskuuta 2014

Brigadeirot

Tarun Taikakakut - blogissa törmäsin näihin herkku-palleroihin. Mitenhän näitä kuvailisi... herkkua ;) Kannattaa kokeilla! 
Pallerot säilyvät jääkaapissa parikin viikkoa, elleivät sitten tule syödyksi ;)


Ohje suoraan Tarulta:

n. 30 Brigadeiroa:

1 tölkki kondensoitua maitoa 
3 rkl makeuttamatonta kaakaojauhetta 
2 rkl voita 

Koristeluun: suklaaströsseliä, kaakaojauhetta, pähkinärouheita, marianne-rouhetta, kookoshiutaleita 
 
Laita kondensoitu maito, kaakaojauhe sekä voi paistinpannuun tai kattilaan ja sekoita niitä voimakkaasti puulastalla, jotta kaakaoon ei jää paakkuja. Voit myös siivilöidä kaakaon, jolloin siihen ei jää niin helposti paakkuja. Säädä levy keskilämmölle ja koko ajan sekoittaen anna seoksen kiehua n. 15 -25 minuuttia), kunnes se sakenee tarpeeksi. Koostumus on sopiva silloin kun voit vetää lastalla seoksen läpi ja seokseen jää jälki hetkeksi näkyviin. Toinen keino todeta, että seos on valmis on se, kun kallistat pannua/kattilaa, ja seos valuu yhtenä osana toiseen reunaan. Seos jähmettyy vielä jonkun verran kun se jäähdytetään. 

Kun massa on sopivaa, kaada se voideltuun kulhoon tai lautaselle jäähtymään. Kun se on tarpeeksi jäähtynyt, jotta sen voi laittaa jääkaappiin, siirrä se sinne loppujäähdytykseen. Kylmässä jäähdytetystä massasta on helpompi muotoilla Brigadeirot.

Jähmettyneestä massasta muotoillaan voilla voidelluin käsin pieniä pyöryköitä (n. pienen lihapullan kokoisia) ja pallo pyöräytetään esim. suklaasrösselissä, kookoshiutaleissa, pistaasirouheessa tms. Laita Brigadeirot pieniin paperivuokiin ja säilytä niitä jääkaapissa. Brigadeirot säilyvät jääkaapissa ainakin 2 viikkoa, mutta ne kannattaa ottaa tarjolle lämpenemään n. 1/2 tuntia ennen tarjoilua, jotta ne pehmenevät sopivasti. Niiden on tarkoitus olla sisältä aika pehmeitä.

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Yhden kulhon piirakka

Tämän helpommaksi ei leipominen mene :) Ohje löytyy Pullahiiren leivontanurkasta.

Suosittelen raastamaan omenat, tulee mielestäni mehevämpää. Omenoiden tilalla voi myös käyttää marjoja.



Ohje kopioitu suoraan Pullahiiren sivuilta:

(pellillinen piirakkaa)

8 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
4 1/2 dl sokeria
4 1/2 dl kerma-maito
2 kananmunaa
200 g voita

5-6 puutarhaomenaa
2 rkl sokeria
2 tl kanelia

Sulata voi. Sekoita kaikki kuivat ainekset kulhossa keskenään ja lisää kulhoon kerma-maito, munat sekä sula voi. Sekoita taikina kunnolla sekaisin ja levitä uunipellille (noin 30x40 cm) leivinpaperin päälle. Kuori omenat ja siivuta ne (tai raasta). Levitä omenasiivut (-raaste) piirakan päälle. Tee sokerista ja kanelista sekoitus mitta-astiassa ja ripottele sekoitus omenoiden päälle. Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia.

Tarjoile sellaisenaan tai vaikka vaniljakastikkeen kanssa. 

Vinkki! Kerma-maito on seos, jossa on noin puolet kermaa ja puolet maitoa.

tiistai 23. syyskuuta 2014

Omenatäyte

Haeskelin viikonlopun täytekakkuun omanatäytteen ohjetta... sellainen löytyi Maistuis varmaan sullekin - blogista, Kiitos sinne :)

Täyte valmistuu nopeasti, omenoiden kuoriminen ja pilkkominen vie eniten aikaa ;) Alkuperäisessä ohjeessa on käytetty mausteena vaniljakonjakkia, tähän käytin 2 tl vanilja-aromia... olisi ehkä voinut laittaa enemmänkin...



2 l kuorittuja omenakuutioita
2 dl sokeria
2 dl Meukow VS Vanilla -vaniljakonjakkia (tai vettä + vanilja-aromia)
2 kanelitankoa
4 rkl perunajauhoja + 4 rkl kylmää vettä

Kuori ja kuutioi omenat. Mittaa kattilaan omenakuutiot, sokeri ja vaniljakonjakki. Lisää joukkoon kanelitanko. Keitä omenaseosta muutaman minuutin ajan, kunnes omenakuutiot ovat pehmenneet. Sekoita perunajauhot kylmään veteen ja suurusta sillä omenaseos. Anna omenaseoksen pulpahtaa ja nosta kattila liedeltä. Jäähdytä seos hyvin.


maanantai 22. syyskuuta 2014

Kahden suklaan juustokakku

Synttärilahjaksi meni tämä kakku. Ei tästä kakusta ainakaan suklaata puutu ;) 


VINKKI! Kannattaa tehdä täytteet toisinpäin eli ensin valkosuklaa ja sitten tummasuklaa. Kiille (vaikka sen antaa hieman jäähtyä) sulattaa valkosuklaatäytettä, joten pintaan nousee hieman valkosuklaa"kierteitä". Ne saa kyllä koristeilla peittoon ;)


24 cm vuokaan

Pohja:

Tummasuklaatäyte:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl kermaa
130 g (Pandan levy) tummaa suklaata
1 tl vaniljasokeria
2 liivatelehteä
2 rkl vettä

Valkosuklaatäyte:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl kermaa
130 g (Pandan levy) valko suklaata
1 tl vaniljasokeria
2 liivatelehteä
2 rkl vettä

Kiille (ohje täältä kaksinkertaisena):
3 liivatetta
1dl kaakaojauhetta
½ dl sokeria
3 dl maitoa

Laita tummasuklaatäytteen liivatelehdet likoamaan. Sulata suklaa mikrossa välillä sekoitellen. Vaahdota kerma toisessa kulhossa ja vatkaa tuorejuusto toisessa kulhossa. Kaada hetken jäähtynyt suklaa muutamassa erässä vatkaten tuorejuuston sekaan. Kiehauta vesi lasissa mikrossa ja sulata pehmenneet liivatelehdet siihen, kaada ohuena nauhana vatkaten tuorejuusto-suklaavaahtoon. Lopuksi yhdistä varovasti sekoitellen kermavaahto ja tuorejuusto-suklaavaahto. Kaada keksipohjan päälle, tasoittele ja laita jääkaappiin jähmettymään vähintään tunniksi.

Tee samalla tavalla valkosuklaatäyte.

Valmista kiille. Laita liivatteet pehmenemään kylmään veteen ja muut aineet kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi. Lisää liivatelehdet ja anna jäähtyä. Kun kiille on jäähtynyt hieman kaada se maitosuklaakerroksen päälle ja anna jähmettyä muutamasta tunnista päivään. Irrota kakku vuuasta ja koristele haluamallasi tavalla.


torstai 18. syyskuuta 2014

Saa äänestää ;)

Helsingin Mylly ja Tomi Björck haastoivat bloggaajia piristämään
kaurapuuroa uusilla ideoilla.

Nyt voit äänestää puuroresepteistä omaa suosikkiasi, voit voittaa Tomi Björckin keittokirjan.
Äänestämään pääset TÄSTÄ.




Kolme eniten ääntä saanutta reseptiä pääsee Myllärin Puuro
on pop-nimikkoresepteiksi.

Puuroilemisiin ;)

tiistai 16. syyskuuta 2014

Hedelmäinen levykakku

Tein viikonloppuna Kinuskikakkujen lisäksi myös tälläisen hedelmäisen levykakun gluteenittomana ja laktoosittomana. 


Pohja: 4 x 5 munan kääretorttupohja
5 munaa
2 dl sokeria
2 perunajauhoja
2 t leivinjauhetta

Huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdotetaan kuohkeaksi vaahdoksi. Siivilöi vaahtoon keskenään sekoitetut perunajauhot ja leivinjauhe. Levitä uunipellille ja paista 225 asteessa noin 8-10 min. Kuomoa heti sokeroidulle leivinpaperille ja poista pohjapaperi. Anna jäähtyä.

Täyte: 
2 prk (á 820/470g) persikanpuolikkaita valutettuina ja soseutettuna (sokeria maun mukaan)
10 dl laktoositonta kuohukermaa (sokeria ja vaniljasokeria maun mukaan)

Päälle:
10 dl laktoositonta kuohukermaa vaahdotettuna ja pursotettuna
tummia ja vihreitä viinirypäleitä


sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Saa nauraa - Kinuskikakut

Ei paljon pari päivää sitten kyllä naurattanut, mutta nyt alkaa jo hymyilyttämään ;)
Tein tilauksesta kaksi kinuskikakkua. Kakkujen piti olla laktoosittomia, joten siis kinuskikin laktoositonta. Laktoositon kuohukerma ei tee yhteistyötä kanssani. "Normaalista" kuohukermasta tehtyä kinuskia keittelin n. 15-20 min, mutta laktoosittonta kuohukermaa keittelen yli 30 min, tein tippatestin ja mielestäni kinuski oli valmista! Ei tainnut olla...

No, oli vielä yksi juttu, nimittäin kakkupohjaa leikatessani, "onnistuin" kannen leikkaamaan aivan liian ohueksi, eikös se revennyt nostaessani sitä kakun päälle.

Ja tässä lopputulos... tässä kohtaa saa nauraa :)

Kinuski valui kakun sisään ja osasta kohtaa nosti kermavaahtoa pintaa, jippijei!


Noh, kuten kuvastakin huomaa, ajattelin seuraavana päivänä kuoria kinuskin pois, päädyin kuitenkin toiseen tulokseen:


Kerma kinuskin päälle ja kakku oli valmis... toivottavasti kelpasi!

Toinen kinuskikakku kyllä onnistui:


Ja jotta kaikki ei mene niinkuin Strömsöössä, niin ei tosiaan mennyt!

Käytän tähtityllana usein Eskimo pursotinpussi-pakkauksessa olevaa punaista tyllaa... tällä kertaa ajattelin tuohon katastrofi-kakkuun käyttää Lekue pursottimen mukana tulevaa tyllaa... jälki ei ollut niin terävää kuin Eskimon tyllalla, tässä näet erot:


ja tässä tyllat, punainen siis mielestäni parempi!


No mutta lopputulos suht ok kakkujen suhteen ;)

Tässä vielä ohje kakkuihin :)

Pohja:
10 munaa
5 dl sokeria
5 dl gluteenittomia jauhoja tai perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte (kahteen 10 munan kakkuun):
800 g pakastemansikkaa, sulatettuna, valutettuna ja soseutettuna
10 dl laktoositonta kuohukermaa
sokeria ja vaniljasokeria maun mukaan


Kinuski:
4 dl laktoositonta kuohukermaa
4 dl fariinisokeria

Pursotukset:
10 dl laktoositonta kuohukermaa 



maanantai 8. syyskuuta 2014

Punaherukka-kaurapuuro


Helsingin Mylly täyttää tänä vuonna 80 vuotta. Juhlavuoden tuote on
perinteinen Myllärin Luomu Iso Täysjyvä Kaurahiutale. 
Helsingin Mylly ja Tomi Björck haastoivat bloggajia piristämään
kaurapuuroa uusilla ideoilla. 
"Maailmalla suosittujen puurobaarien ilmestyminen Suomen katukuvaan osoittaa, että puuro on tämän syksyn hitti!"
Meillä kaurapuuroa syödään joka päivä, jos ei kaikki perheenjäsenet, niin ainakin minä :)
Jos ihan totta puhutaan, niin parasta kaurapuuro on maidon kera. Vaan eipä tämä versio kyllä huono ollut, teen takuulla uudelleen, maut olivat kohdallaan (näin kun itse pääsee kehumaan ;)

Punaherukkahyytelö kannattaa tehdä illalla valmiiksi ja aamulla keittää puuro ja eikun syömään!


Ohje kahteen annokseen:

Punaherukkahyytelö:
2 liivatelehteä
100 g punaherukoita
2 dl vettä
vajaa ½ dl sokeria

4-5 pakastemansikkalohkoa / lasi

Pehmitä liivatelehdet kylmässä vedessä. Keitä punaherukoista ja vedestä vahva mehu. Siivilöi mehu (2 dl) ja mausta se sokerilla. Lisää kaksi valutettua ja hyvin puristettua liivatelehteä kuumaan mehuun.
Laita kapeat ja korkeat jälkiruoka-astiat, esim. suorat lasit, vinoparkkiin kulhoon tai sopivan kokoiseen rasiaan. Laita pakastemansikat jäisinä lasin pohjalle. Kaada mehu-liivateseos laseihin, laita jääkaappiin ja anna hyytyä muutamia tunteja tai yön yli.

Kaurapuuro (ohje Myllärin Luomu Isoja Täysjyväkaurahiutale-pakkauksesta):
2½ dl Myllärin Luomu Isoja Täysjyväkaurahiutaleita
5 dl vettä
suolaa maun mukaan
Sekoita hiutaleet veteen ja kuumenna seos kiuhuvaksi. Keitä 5-7 minuuttia välillä sekoittaen. Hauduta kannen alla 2-3 minuuttia. Mausta suolalla.

Annostele kaurapuuroa hyytelön päälle, muutama punaherukka koristeeksi ja sitten nauttimaan :)




Myllärin Luomu Iso täysjyväkaurahiutaleet tarjosi Myllärin Luomu.

Mansikkainen kermakakku

Suuren suuri kakku 60 hlö:lle tuli tehtyä pari viikkoa sitten. Välissä mansikkaa ja kermavaahtoa. Kakku on gluteeniton ja laktoositon.


Pohja: 5 x 4 munan kääretorttupohja
4 munaa
1½ dl sokeria
1½ perunajauhoja
1 t leivinjauhetta

Huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdotetaan kuohkeaksi vaahdoksi. Siivilöi vaahtoon keskenään sekoitetut perunajauhot ja leivinjauhe. Levitä uunipellille ja paista 225 asteessa noin 8-10 min. Kuomoa heti sokeroidulle leivinpaperille ja poista pohjapaperi. Anna jäähtyä.

Täyte: 
1 kg pakastemansikoita sulatettuina, valutettuna ja soseutettuina
10 dl laktoositonta kuohukermaa
sokeria ja vaniljasokeria maun mukaan

Päälle:
10 dl laktoositonta kuohukermaa vaahdotettuna ja pursotettuna
Koristeet: sokerimassaa ja pehmeitä kultahelmiä

lauantai 6. syyskuuta 2014

Pullatalkoot

Pyöräytin litran pullataikinan. Oli siinä leipomista kerrakseen, tuli tavallisia pikkupullia, voisilmäpullia ja vaniljapullia. Muutama saattaa jopa päätyä pakkaseenkin ;)
Vaniljapullien idean nappasin Leena-muori leipoo - blogista, kiitos sinne :)



1 l maitoa
100g hiivaa
2 kananmunaa
2 tl suolaa
3 dl sokeria
2 rkl hienonnettua kardemummaa
n. 30 dl vehnäjauhoja
300 g voita

Voiteluun: kananmuna

Päälle:

 pikkupulliin: raesokeria

voisilmäpulliin: nokarevoita ja n. 1 tl hienoasokeria/pulla

vaniljapulliin: 
vaniljakreemi: 50 g vaniljakreemijauhetta (Sallinen) + 150 g vettä, sekoita ja anna tekeytyä jääkaapissa, tämä riittää n. 20:een pullaan
Stroisselimuru: 45 g voita, 45 g sokeria, 80 g vehnäjauhoja Ainekset vatkataan nopeasti murumaiseksi.


Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Murenna maidon joukkoon hiiva. Sekoita joukkoon munat. Lisää suola, sokeri ja kardemumma. Lisää jauhoja vähitellen ja vaivaa taikina hyvin. Lisää pehmeä voi jauhojen lisäämisen loppuvaiheessa. Alusta taikinaa, kunnes se irtoaa käsistä. Anna taikinan kohota leivinliinan alla n. ½ tuntia.

Paista pullat 200°:ssa n. 12 min.

torstai 4. syyskuuta 2014

Pieni synttärikakku

Tällä kakulla juhlittiin pienen tytön 1-vuotissyntymäpäivää. Kakku on gluteeniton ja laktoositon.


Pohja:
3 munaa
1½ dl sokeria
1½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa sokeri ja huoneenlämpöiset munat vaahdoksi. Lisää jauhot siivilän läpi varovasti sekoittaen. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan.
Paista uunin alatasolla noin 30-40 min, tai kunnes kakkupohja näyttää kypsältä.

Täyte: Bonne persikkasosetta (makeutettu sokerilla) ja 3 dl laktoositonta kuohukermaa vaahdotettuna (maustettu vaniljasokerilla ja sokerilla)

 Kinuski:
1 dl kuohukermaa
1 dl fariinisokeria

Pursotukset: 4 dl laktoositonta kuohukermaa

Koristeet: Sokerimassaa ja koristehelmiä


maanantai 1. syyskuuta 2014

Punaherukkapiirakka

Kovin on punaherukka voittoinen ollut tämä blogi toistaiseksi, joten jatketaan sillä linjalla :) Jääkaapissa odotti vuoroaan creme fraiche-purkki, se päätyi tähän piirakkaan.


Pohja:

1,5 dl sokeria
3 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
1,5 dl piimää
1,5 dl voisulaa

Päälle punaherukoita

0,5 dl sokeria
1 prk (200g) creme fraiche
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria

Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää piimä ja voisula, sekoita nopeasti tasaiseksi. Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan.
Sekoita creme fraicheen sokerit ja muna. Ripota pohjataikinalle marjat. Kaada päälle täyte. Paista 200 asteessa n. 30 min.

Vinkki: Välillä esipaistan pohjaa uunissa 5 min ennen marjoja ja täytettä.... niin tein nytkin.

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Valkosuklainen punaherukkapiirakka

Ohje on alunperin Valkosuklainen raparperipiirakka ja ohjeen on kehitellyt Sarppu tyrniä ja tyrskyjä - blogista. Tuo raparperi-versio on aivan mielettömän hyvää, mutta ei tämäkään versio huono ole! 
Vanhassa blogissani oli lukijani jättänyt kommentin, että toimiikohan ohje myös punaherukoilla, nyt voin aivan varmana sanoa: Toimii :)


Muruseos ja pohja:
4 dl vehnäjauhoja
1,5 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
130 g sulatettua voita
1 prk smetanaa
1 kananmuna

Täyte:
3 dl punaherukoita
1 prk mascarponea
0,5 dl sokeria
1 kananmuna
1,5 tl vaniljasokeria
100 g valkosuklaata

Ensin tehdään muruseos. Sekoitetaan keskenään vehnäjauho, sokeri, leivinjauhe, sooda sekä vaniljasokeri ja lisätään sulatettu voi. Sekoitetaan murumaiseksi seokseksi. Otetaan taikinasta reilu 2/3 ja lisätään siihen smetana sekä kananmuna ja vatkataan sileäksi taikinaksi. Levitetään taikina vuoan pohjalle. Valmistetaan täyte sekoittamalla keskenään mascarpone ja sokerit sekä kananmuna. Lisätään seokseen sulatettu jäähdytetty suklaa ja lopuksi punaherukat. Levitetään täyte pohjan päälle. Päällimmäiseksi ripotellaan 1/3 muruseoksesta. Paistetaan 180 asteessa puolisen tuntia. Leikataan hieman jäähtyneenä. 


tiistai 26. elokuuta 2014

Valkosuklaa-punaherukkamuffinit

Tälläiset "ainekset vaan sekaisin"-ohjeet ovat lemppareitani. Ohje löytyi Suklaapossun sivuilta, Kiitos sinne! 
Turkkilainen jogurtti tuo mukavasti mehevyyttä ja valkosuklaa taittaa hienosti punaherukan kirpeyttä, lopputulos siis erittäin onnistunut makuelämys... todiste siitä on tyhjä tarjotin ;)


n. 12 kpl

100 g leivontamargariinia tai voita
100 g turkkilaista jogurttia
2 munaa
3½ dl vehnäjauhoja
2 rkl perunajauhoja
1,75 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
75 g valkosuklaata rouhittuna
n. 3 dl punaherukoita

Sulata voi mikrossa. Anna jäähtyä hetki. Sekoita joukkoon jogurtti sekä munat yksitellen hyvin välillä sekoittaen. Sekoita kuivat aineet (ei valkosuklaata eikä punaherukoita) keskenään. Lisää rasvaseokseen käännellen niin, että aineet juuri ja juuri sekoittuvat keskenään. Älä vaivaa taikinaa, jotta siihen ei synny sitkoa. Rouhi valkosuklaa pienemmäksi. Ota muutama punaherukka erikseen. Lisää 75 g valkosuklaata sekä suurin osa punaherukoista taikinaan hyvin käännellen.

 Jaa taikina 12 vuokaan. Voit täyttää vuoat lähes täyteen, sillä taikina ei nouse paljoakaan. Painele päälle vielä muutama jäljellä oleva punaherukka taikinan pinnalle ja ripottele loput ruohitusta valkosuklaasta myös pinnalle. Paista 200 asteessa n. 20 minuuttia kypsiksi. Anna jäähtyä hetki. Voit sirotella valmiin muffinin päälle tomusokeria ennen tarjoilua.

Psst. Käytin näitä Eskimo Finlandin Tivoli muffinssivuokia, ovat tukevia vuokia, ei tarvita muffinssipeltiä pitämään muffinssia koossa.