Tänään, 4.10., vietetään Kansallista korvapuustipäivää.
"Suomalaisten rakastaman, kanelitäytteisen kierrepullan
historia on onnistuttu jäljittämään jopa 160 vuoden taakse.
Korvapuustipäivää vietetään tänä vuonna viidettätoista kertaa."
6 dl maitoa
50 g hiivaa
1 tl suolaa
2 dl sokeria
3 tl kardemummaa
n. 16 dl vehnäjauhoja
150 g margariinia
TÄYTE:
100 g voita
n. 1 dl sokeria
kanelia
vaniljasokeria
VOITELUUN: munaa
PINNALLE: raesokeria
Valmista pullataikina ja anna kohota kooltaan lähes kaksinkertaiseksi lämpimässä paikassa (vesihauteessa).
Jaa taikina kahteen osaan. Kauli taikina n. 30 x 60 cm:n suuruiseksi levyksi. Levitä levylle rasva, ripottele päälle sokeria, kanelia ja vaniljasokeria. Kääri rullaksi. Leikkaa rullasta vinottain paloja, jotka ovat leveämmältä puolelta n. 3 cm ja kapeammalta n. 1½ cm. Nosta palat pystyyn niin, että kapeampi puoli tulee ylöspäin. Paina molemmilla peukaloilla pullan päältä aivan pohjaan asti venyttäen samalla peukaloilla taikinaa ulospäin.
Kohota pullat hyvin peitettyinä lämpimässä paikassa. Voitele pullat munalla ja ripottele pinnalle raesokeria. Paista 225 asteessa 10-15 minuuttia.
PS. Myllärin juhlistaa korvapuustipäivää avaamalla maksuttoman PuustibaarinKampin kauppakeskuksen Keskusympyrään lauantaina 4.10. klo 11 alkaen. Joten sielläpäin asuvat, mars puustille ;)
Tuoksu herkkupullista levisi kuvien kautta tänne saakka! :) Itselläni korvapuustit tahtovat muuttua aina uunissa kovin ruman näköisiksi. ;) Sen vuoksi niitä syödään perheemme kesken eikä tarjoilla vieraille. ;D
VastaaPoista:)
PoistaMaku tärkein, näöstä viis :)
Niin täälläkin vietettiin korvapuustipäivää :)
VastaaPoistaTainnut monessa blogissa leijua uunituoreen puustin tuoksu :)
PoistaMun niin piti tehdä korvapuusteja kun kerrankin huomasin ajoissa jossakin mainoksen korvapuustipäivästä.. Mutta jotenkin eilinen oli niin täynnä ohjelmaa että se sitten jäi.. Onneksi puusteja voi silti leipoa muinakin päivänä! :)
VastaaPoistaIhanan näköisiä puusteja tarjoilet. Itse olen tottunut tekemään pullataikinan veteen, ja usein laitan vielä spelttiä sekaan. Alunperin veteen leipominen lähti siitä, että en jaksanut kantaa 10 litraa maitoa kaupasta, kun perheen miehet kiskoivat aterialla litran per nassu. Kokeilin tehdä pullataikinan veteen ja huomasin, että pullat pysyivät mehevänä pitempään kuin maitoon tehtynä. Maussakaan en huomannut eroa, joten siitä se veteen leipominen jäi. Speltistä kyllä tulee ihan oma makunsa pullaan, ja tumma väri, mutta hyviä ovat nekin.
VastaaPoistaIhania puusteja....meillä meni eilinen ilman korvapuusteja. Tosin leivoin vaikka mitä, vaan pullien teko jäi myöhäisempään ajankohtaan....
VastaaPoista