Ohje on alunperin Valkosuklainen raparperipiirakka ja ohjeen on kehitellyt Sarppu tyrniä ja tyrskyjä - blogista. Tuo raparperi-versio on aivan mielettömän hyvää, mutta ei tämäkään versio huono ole!
Vanhassa blogissani oli lukijani jättänyt kommentin, että toimiikohan ohje myös punaherukoilla, nyt voin aivan varmana sanoa: Toimii :)
Muruseos ja pohja:
4 dl vehnäjauhoja
1,5 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
130 g sulatettua voita
1 prk smetanaa
1 kananmuna
Täyte:
3 dl punaherukoita
1 prk mascarponea
0,5 dl sokeria
1 kananmuna
1,5 tl vaniljasokeria
100 g valkosuklaata
Ensin tehdään muruseos. Sekoitetaan keskenään vehnäjauho, sokeri, leivinjauhe, sooda sekä vaniljasokeri ja lisätään sulatettu voi. Sekoitetaan murumaiseksi seokseksi. Otetaan taikinasta reilu 2/3 ja lisätään siihen smetana sekä kananmuna ja vatkataan sileäksi taikinaksi. Levitetään taikina vuoan pohjalle. Valmistetaan täyte sekoittamalla keskenään mascarpone ja sokerit sekä kananmuna. Lisätään seokseen sulatettu jäähdytetty suklaa ja lopuksi punaherukat. Levitetään täyte pohjan päälle. Päällimmäiseksi ripotellaan 1/3 muruseoksesta. Paistetaan 180 asteessa puolisen tuntia. Leikataan hieman jäähtyneenä.
Valkosuklaa ja punaherukat sopii kyllä hyvin yhteen, nam!
VastaaPoistaOlen miettinyt, että mitä hyvää punaherukoista voisi tehdä, tässä se hyvä nyt sitten on! ♥
VastaaPoistaTykkäsin kuin hullu puurosta tuosta raparperi versiosta, uskoisin että tämä versio aiheuttaisi saman reaktion! :) Voisikohan tämä toimia myös puolukan kanssa....?
VastaaPoistaTäydellinen makupari, punaherukka ja valkosuklaa! Oi namskis sentään! :)
VastaaPoistaVasta nyt huomasin, että sinulla on uusi blogi uudessa ositteessa. Laitoin sen oikean omalle sivulleni.
VastaaPoistaKaunista syksyä!