lauantai 27. kesäkuuta 2015

Mansikka-raparperikakku

Vuoden se kesti, että tämäkin ohje päätyi kokeiluun. Alkuperäinen blogi, josta ohjeen joskus olen napannut, oli jo hetken hukassa, kunnes googlen avulla löytyi ;) Suklaasydän

Tätä ohjetta on sitten testattu moneen kertaan... Ensimmäisellä kerralla laitoin mansikkasydämen keksipohjan päälle. Keksipohja oli yhtä mössöä leikattaessa. Toisella kertaa raparperisydän keksipohjan päällä toimi hienosti. Kolmannella kerralla lisäsin hieman sokeria valkosuklaatäyteeseen (kannattaa maistella täytettä) ja avot makuelämys oli loistava ;) 



Pohja:
200 g Digestive-keksejä
75 g voita sulatettuna

Mansikkakerros:
500 g pakastemansikoita
n. 2 rkl vettä
n. 4 rkl sokeria (tai maun mukaan)
4 liivatetta

Raparperikerros: 
500 g raparperia pilkottuna
n. 2 rkl vettä
n. 1,5 dl sokeria (tai maun mukaan)
4 liivatetta

Valkosuklaatäyte: 
5 dl vispikermaa
1 prk vaniljarahkaa
1 levy Pandan valkosuklaata
2 rkl vettä
4 liivatetta
sokeria maun mukaan

Mansikkakerros
Laita liivatteet kylmään veteen pehmenemään. Mittaa kattilaan mansikat, sokeri ja vesi ja kiehauta pari minuuttia. Soseuta seos survimella tai sauvasekoittimella. Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja lisää mansikkaseokseen. Vuoraa 20 cm:n irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja kaada seos vuokaan. Anna viilentyä ensin jääkaapissa ja laita sitten pakkaseen jähmettymään. (Pakastaminen ei ole välttämätöntä, mutta auttaa kerroksen siirtämistä kakun päälle.)

Raparperikerros
 Tee samoin kuin mansikkakerros

Pohja
Murskaa keksit hienoksi ja lisää voisulan joukkoon. Vuoraa 24 cm:n irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja painele seos vuoan pohjalle kevyesti. Vuoan sisällä voi halutessaan käyttää reunakalvoa tai suihkauttaa reunoille vuokrasprayta siistien reunojen aikaansaamiseksi. Voit myös koota kakun suoraan tarjoilulautaselle, jolloin voit hyödyntää irtopohjavuoan reunoja ja/tai reunakalvoa kakun kokoamiseen. Laita vuoka jääkaappiin, jotta pohja kovettuu.

Vaniljatäyte
Laita liivatteet kylmään veteen pehmenemään. Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Lisää vaniljarahka.
 Sulata valkosuklaa ja lisää vaahtoon. (Lisää halutettasi sokeria) Kuumenna tilkka vettä ja lisää joukkoon liivatteet. Kaada liivatevesi täytteeseen ohuena nauhana samalla koko ajan vatkaten.

Kokoaminen
Nosta keksipohjan päälle mansikkakerros. Kaada puolet valkosuklaatäytteestä vuokaan. Nosta raparperikerros täytteen päälle. Kaada loput täytteestä vuokaan. Tasoita pinta lusikalla tai palettiveitsellä. Laita kakku jääkaappiin jähmettymään muutamaksi tunniksi. Koristele kakku haluamallasi tavalla.



5 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä kakkua! Pitääpä laittaa ohje korvan taakse! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru! Suosittelen kokeilemaan kunhan sopiva hetki tulee :)

      Poista
  2. Oi, onpa kauniin näköinen kakku ja kuulostaa harkulliselta!

    VastaaPoista
  3. nami,tämä olisi mieleeni,näyttää herkulta :) olen joskus vuonna yks ja kaks tehnyt raparperihyydykekakun ja muistan, että se oli todella hyvää,ihan samanmoista ei ole tullut tehtyä toistamiseen.

    VastaaPoista