maanantai 11. huhtikuuta 2016

Passionkakku

Tämä on minun lemppari hyydykekakuista, ainoa huono puoli tässä on se, että tuota valmista pyrettä saa vain tukusta. Toki pyreen voi myös tehdä itse passionhdelmistä. Olen aikaisemmin tehnyt passionkakun tällä ohjeella, nyt testasin Kermaruusun ohjetta... molemmat hyviä!

Olen ostanut myös noita Kermaruusun mainitsemia isoja liivatelehtiä. Yksi iso liivatelehti vastaa n. 2 kahta "normaalia" liivatelehteä



24 cm vuokaan:

Pohja:
200 g digestivekeksejä
80 g margariinia

Täyte:
5 dl kermaa
250g turkkilaista jogurttia
300g passionpyrettä
5 isoa liivatelehteä
reilu 2 dl sokeria

Kiille:
1 prk (150g) Jam it! Passionhilloa
½ dl passionpyrettä (tai n.4 hedelmää)
½ + ½ dl vettä
2 liivatelehteä


Murskaa keksit ja lisää sulatettu rasva. Painele 24cm irtopohjavuoan pohjalle. Laita vuoka jääkaappiin siksi aikaa kun teet täytteen.

Vaahdota kerma. Pehmennä liivatelehdet kylmässä vedessä ja sulata ne kiehuvaan vesitilkkaan. Kaada liivateseos pyreen sekaan. Lisää pyre ja sokeri jogurtin sekaan. Lisää lopuksi kermavaahto varovasti sekoittaen, sekoita tasaiseksi. Kaada massa vuokaan (halk. 24-25 cm), jonka pohjalle on laitettu ensin suklaapohja. Laita kakku kylmään hyytymään muutamaksi tunniksi.

Kiillettä varten laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Laita kulhoon hillo, passionpyre ja puolet vedestä. Sekoittele tasaiseksi. Kiehauta vesi lasissa mikrossa ja sulata liivatelehdet siihen. Lisää ohuena nauhana seoksen joukkoon ja kaada kakun päälle. Anna hyytyä vähintään 4 tuntia tai mielummin yön yli.

2 kommenttia:

  1. Passionkakkua en ole koskaan edes maistanut, mutta kuulostaa kyllä oikein herkulliselta!

    VastaaPoista
  2. Mahtava! Todella mehevä ja kaunis!

    VastaaPoista