keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Mansikkajuustokakku

Ja vielä yksi puffetissa tarjottu kakku :)
Koristeena olevat kuivatut mansikat on hankittu Punnitse ja säästä - kaupasta.


Tämäkin ohje muokattu Tarun Taikakakut - blogista.

Pohja:
250 g kaurakeksejä
100 g voita

Täyte:
1 prk (200g) Valion vaniljarahkaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
4 dl kermaa
2 dl mansikoita soseena
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
9 liivatelehteä
3/4 dl vettä

Kiille:
2 dl mansikkasosetta
1 dl vettä
3½ liivatelehteä

Murskaa keksit ja lisää siihen sulatettu voi. Painele 26 cm irtopohjavuoan pohjalle. Laita jääkaappiin siksi aikaa, kun teet täytteen. 

Tee täyte. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma ja sokerit, lisää vaahtoon notkistettu tuorejuusto, rahka ja soseutetut mansikat. Kiehauta mikrossa lasissa vesi ja liota puristetut liivatelehdet siihen. Lisää neste ohuena nauhana täytteeseen ja kaada täyte vuokaan. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mutta mieluummin yön yli. 

Kiille: Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 5 minuutiksi. Soseuta mansikka sauvasekoittimella ja sekoita joukkoon ½ dl vettä. Lämmitä ½ dl vettä mikrossa. Sulata liivatteet veteen ja lisää liivateliuos koko ajan sekoittaen mansikkasoseen joukkoon. Kaada kakun päälle ja nosta kylmään hyytymään tunniksi.


6 kommenttia:

  1. No johan olet ollut ahkerana! :) Ihania kaikki! Näiden kaikkien kakkujen edessä taitaisi tulla jo valinnan vaikeus ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä tullut muutama hyydykekakku tehtyä lähiaikoina ;)

      Poista
  2. Tämäkin kuulostaa ja näyttää niin herkulliselta! Koristelu on kiva!

    VastaaPoista
  3. Eih, tämäkin vielä! Voisiko täydellisemmän näköistä ollakkaan?! Kuin unelma. :)

    VastaaPoista