tiistai 12. tammikuuta 2016

Kinuski-suolapähkinäpalat


Tässä yhdistyy nyt kaksi kärpästä samalla iskulla... nimittäin "Tätä täytyy kokeilla-listaltani" tulee yksi taas testattua (samalla tosin taitaa kymmenen uutta tilalle...) sekä osallistun näillä myös Serkusten suklaaunelma-blogin hauskaan haasteeseen :) 
Käyhän kurkkaamassa haaste ja osallistumassa!


Pohja:


200 g voita
1 1/4 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 kpl muna

Tee ensin murotaikina: Mittaa kylmä voi, sokeri ja kuivat aineet monitoimikoneen kulhoon. Aja tasaiseksi leikkuuterällä. Lisää muna koneen käydessä. Jatka sekoittamista, kunnes taikinasta muodostuu pallo. Voit myös tehdä taikinan nyppimällä voin ja sokerin sormin, ja lisäämällä munan sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet.

Kauli taikina leivinpaperin päälle jauhoja apuna käyttäen noin 30 x 35 cm:n levyksi. (Kostuta pöytäpinta kevyesti, jotta leivinpaperi pysyy kaulitessa paikallaan.) Siirrä levy leivinpapereineen uunipannulle. Pistele haarukalla ja paista 200-asteisen uunin keskitasolla 12–15 minuuttia. Jäähdytä uunipannulla.

Kuorrutus:

3 dl vispikermaa (rasvaa 25 %)... käytin kuohukermaa
1 dl sokeria
1 rkl voita
150 g suolapähkinöitä


Valmista kinuski: Mittaa kerma ja sokerit kattilaan. Keitä miedolla lämmöllä välillä sekoittaen 15–20 minuuttia. Tee kinuskikoe: tiputa pisara kinuskia lasilliseen kylmää vettä. Kun pisara jähmettyy, kinuski on valmista. Lisää joukkoon voi.

Valuta kinuski levyn päälle ja levitä tasaiseksi. Rouhi pähkinät karkeaksi rouheeksi ja huiski kuorrutukselle.

Anna kinuski-suolapähkinälevyn jähmettyä jääkaapissa. Leikkaa kinuski-suolapähkinälevyt hyvin pieniksi paloiksi.

Ohje napattu Maku-sivuilta.

10 kommenttia:

  1. Todella kiva että osallistuit, ja hyvältä näyttää tämä herkku! :P

    VastaaPoista
  2. Suolapähkinä ja kinuski on todella hyvä yhdistelmä, joten nämä on varmasti tosi tahmaisen herkullisia :)

    VastaaPoista
  3. Kinuski ja suolapähkinät ovat taivaallinen yhdistelmä, itsekin olen tuota samaa ohjetta testannut... nams vaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on :) Meillä tätä tehdään taatusti uudelleen :) Nams!

      Poista
  4. Onpas ihanan näköisiä palasia! Niissä on mun makuun olevia aineksia :D

    VastaaPoista
  5. Ihanalta näyttää! Suolapähkinät ja kinuski kyllä passaa yhteen mainiosti, tätä on pakko testata vielä joskus. :)

    VastaaPoista