keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Omenapiirakka

Ei mikään paras omenavuosi tänä vuonna. Omenoita kyllä tuli, vaan kovin matosia! Tähänkin piirakkaan poimin lähes puolen ämpäriä omenoita... vaan kyllä kannatti hiukan "pelata" omenoiden kanssa, herkkua sanoisin!

Ohje Suklaapossulta ja maidollisena ;)


n. 22 cm irtopohjavuokaan tai piirakkavuokaan

Taikina:
2 kananmunaa
1,25 dl öljyä 
1,25 dl mehua
3 dl vehnäjauhoja
1½ dl sokeria
½ tl suolaa
1½ tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria 

Päälle:
n. 4 pientä hapanta omenaa
1½ dl kaurahiutaleita 
50 g maidotonta rasvaa (Keijua) sulatettuna (tai jos maito käy, niin muuta rasvaa)
½ - 0,75 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia

Mittaa taikinan kaikki aineet kulhoon ohjeen mukaisessa järjestyksessä ja sekoita nopeasti sekaisin, älä vatkaa. Kaada taikina piirakkavuokaan ja levitä tasaisesti pohjalle. Kuori ja lohko omenat (tai makusi mukaan muita hedelmiä/marjoja). Lado omenanpalat pohjan päälle. Sekoita kaurahiutaleiden joukkoon margariinia, sokerit ja kanelia. Tämän voit tehdä samassa kulhossa missä teit taikinankin. Ripottele kauraseos omenalohkojen päälle ja laita koko komeus uuniin. Paista 180 asteessa, kunnes pinta on kauniin ruskea eli n. 30-35 minuuttia.


10 kommenttia:

  1. Helppo ohje, täytyy kyllä kokeilla.. :)

    VastaaPoista
  2. Tämä on kyllä tosi ihana piirakka! Helppo ja pehmoinen, nams! Tämän vuoden omppusato oli tosiaan harmittavan surkea. Itsekään en saanut omppuja riittämään piirakkaan sen jälkeen kun sain tehtyä muutaman tölkillisen sitruunalla maustettua hilloa. Ensi vuonna taas uusi omppupiirakkayritys. Tai mikä ettei heti keittiörempan jälkeen kaupan omenista :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on aivan ihanaa, kiitos ohjeesta :)
      Muutama omppuhillopurkki tuli kovalla urakalla keitettyä... toivottavasti ensi vuonna on runsas sato.

      Poista
  3. Kunpa nuo omat omenapuut vielä alkaisivat tuottaa satoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotimaiset ja varsinkin oman puun ;) omenat ovat kyllä ihan parhaita :)

      Poista
  4. Minunkin omppupuu tuottaa tänä vuonna vain vähän ja harvinaisen pieniä omenia. No, eiköhän niistä onneksi pariin piirakkaan riitä.

    VastaaPoista
  5. Muistan vielä, kun ensimmäistä kertaa tehtiin omenapaistosta koulun kotitaloustunnilla, niin silloin se maistui erityisen hyvältä. Köksän tunneilla tosin kaikki maistui jotenkin paremmalta. :) Niinhän se vähän tuppaa olemaan, että mitä vaikeammin saatavilla, sen parempaa. Väitän, että esim. lakkojen suosio perustuu tähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä... teeleipäkin maistui köksän tunneilla paremmalta kuin kotona! :)
      Mä kyllä allekirjoitan tuon, kun on vähän satoa tarjolla, sitä käyttää säästeliäämmin ja nauttii siitäkin vähästä... ja lakka tosiaan on yks niistä!

      Poista