sunnuntai 2. elokuuta 2015

Pavlova

Voih, tämä on kyllä yksi kesän herkku :) Tuoreita marjoja ja marenkia, nams :)
Tämä "pikku"-kakku oli testikakku, tein myös tuplasti isomman (uunipellin kokoisen), siitä vaan jäi kuva ottamatta.

Löysin paljon hyviä vinkkejä tähän poutapilven väriseen herkkuun täältä Suolaa ja hunajaa - blogista. Kannattaa käydä lukemassa!



4 kananmunaa
2 1/2 dl sokeria
2 tl perunajauhoja
1 tl sitruunamehua

Kuumenna uuni 100-asteiseksi. Piirrä esim. tarjoiluastian avulla pyöreä ympyrä leivinpaperiin.

Erottele yksi kananmuna kerrallaan valkuaiset ja keltuaiset erillisiin laseihin. Kaada valkuaiset sitä mukaa kulhoon. 

Vatkaa valkuaiset vaahdoksi.

Lisää vaahtoon noin ruokalusikallinen kerrallaan sokeria koko ajan vatkaten. Kun sokerista on puolet jäljellä, sekoita sokerin joukkoon perunajauho ja lisää seosta ruokalusikallinen kerrallaan vaahdon joukkoon. Vatkaa seosta kunnes se on kiiltävää ja kovaa. Valmiin marenkivaahdon tunnistaa mm. siitä, että jos nostat vatkaimen kohti kattoa, vaahdon huippu on jämäkkä ja osoittaa ylöspäin.

Sekoita vaahdon joukkoon sitruunamehu.

Levitä marenki pellilla olevan leivinpaperin päälle siten, että marenki jää paperiin piirretyn ympyrän sisäpuolelle.

Kuivata marenkia noin kaksi tuntia 100-asteessa, laske sen jälkeen uunin lämpötila 60-70-asteeseen ja kuivata marenkia vielä muutama tunti. Anna marengin jäähtyä ja kuivua rauhassa, ennenkuin nostat sen tarjoilulautaselle.

HUOM. Täytä pavlova vasta juuri ennen tarjoilua, ettei pohja kostu ja sitkisty.

TÄYTE:
4 dl vispikermaa
1 prk vaniljarahkaa
sokeria maun mukaan

PÄÄLLE:
tuoreita mansikoita ja vadelmia

7 kommenttia:

  1. Joka puolella tulee vastaan toinen toistaan ihanampia Pavlovia! Tuota ihanaista herkkua on ilmeisesti pakko tehdä pian itsekin.:)

    VastaaPoista
  2. Näyttää herkulliselta! Todella kauniin punaiset marjat tuossa päällä. Minä listasin marjapavlovan alkukesästä kesän kokkailtavien "pakko tehdä"-listalle, mutta jotenkin ko. herkku on vieläkin tekemättä. Onneksi tässä on vielä marjakautta jäljellä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih... sama täällä, lista on piiiitkä :)
      Tuoreet marjat ovat kyllä ihan parhaita Pavlovan päällä.

      Poista
  3. Oi, nam.. Ihania tuoreet marjat koristeena!

    VastaaPoista
  4. ihanaa,pavlova on minun suosikkini,oli sitten isompi kakku tai pienemmät marenkiherkut kyseessä :)

    VastaaPoista