maanantai 10. elokuuta 2015

Mango-persikkakakku

Valiolla on herkullisia maustettuja tuorejuustoja (ovat myös laktoosittomia). Ekaa kertaa kokeilin mangotuorejuustoa... nams :)


Ohjeen nappasin Kanapeet - blogista, vähän muunnellen ;)

Pohja (24 cm):
200 g digestive-keksejä
80 g margariinia

Murskaa keksit ja lisää sulatettu rasva. Painele kevyesti vuoan pohjalle. Laita jääkaappiin täyteen teon ajaksi.

Täyte:
400 g mangotuorejuustoa
1 1/2 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
3 1/2 -4 dl persikkasosetta
3 dl kermaa
6 liivatelehteä
1/2 sitruunan mehu

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi. Yhdistä tuorejuusto, sokeri, vaniljasokeri ja persikkasose. Vatkaa seos notkeaksi vatkaimella. Kääntele kermavaahto tuorejuustoseoksen joukkoon. Kiehauta sitruunamehu ja purista liivatteista vesi pois. Sulata liivatteet sitruunamehuun ja kaada liivateseos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen täytteen joukkoon. Kaada täyte pohjan päälle ja laita kakku muutamaksi tunniksi tai yön yli kylmään. Koristele haluamallasi tavalla.



5 kommenttia:

  1. Ihana kakku!:) Minun on pitänyt jo aikaa sitten kokeilla tuota mangotuorejuustoa, mutta enpä ole muistanutkaan. Täytyy nyt painaa se mieleeni ja ensi kerralla juustokakku saa olla mangon makuinen.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuorejuustossa on pieniä mangon palasia joukossa. Raikkaan makuinen, suosittelen :)

      Poista
  2. Kaunis kakku. Mango ja persikka on lemppareitani ja persikkamousseen käyttämäni jogurtin valmistus kun on lopetettu, täytyisi keksiä uusi resepti.. Tämä menee kyllä jossain vaiheessa varmasti kokeiluun!

    VastaaPoista
  3. Tykkään kans tuosta mangotuorejuustosta.... tosin tykkään kaikesta mik pikkasenkaan vivahtaa mangon makuun. Vaikken nyt makeita olekkaan syönyt, tätä kakkua voisin pikkuisen palasen päiväkahveilla nauttia. Kyllä marjaaikaan on ihanaa, kun voi niillä koristella kakkuja. Kauniita ja värikkäitä.

    VastaaPoista