sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Yhden kulhon piirakka

Tämän helpommaksi ei leipominen mene :) Ohje löytyy Pullahiiren leivontanurkasta.

Suosittelen raastamaan omenat, tulee mielestäni mehevämpää. Omenoiden tilalla voi myös käyttää marjoja.



Ohje kopioitu suoraan Pullahiiren sivuilta:

(pellillinen piirakkaa)

8 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
4 1/2 dl sokeria
4 1/2 dl kerma-maito
2 kananmunaa
200 g voita

5-6 puutarhaomenaa
2 rkl sokeria
2 tl kanelia

Sulata voi. Sekoita kaikki kuivat ainekset kulhossa keskenään ja lisää kulhoon kerma-maito, munat sekä sula voi. Sekoita taikina kunnolla sekaisin ja levitä uunipellille (noin 30x40 cm) leivinpaperin päälle. Kuori omenat ja siivuta ne (tai raasta). Levitä omenasiivut (-raaste) piirakan päälle. Tee sokerista ja kanelista sekoitus mitta-astiassa ja ripottele sekoitus omenoiden päälle. Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia.

Tarjoile sellaisenaan tai vaikka vaniljakastikkeen kanssa. 

Vinkki! Kerma-maito on seos, jossa on noin puolet kermaa ja puolet maitoa.

12 kommenttia:

  1. Tällaista huippu yksinkertaista leivontaohjetta kaipailen aina kun arki-iltana tekee mieli kahvin kanssa jotain hyvää, ja nopsasti :) Todella herkullisen näköinen piirakka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, välillä iskee niin kova herkkunälkä, silloin tälläiset ohjeet ovat paikallaan ;) Maku oli kyllä loistava heti hieman jäähtyneenä, että jääkaappi kylmänä.

      Poista
  2. Omenoita pyörii vielä sangollinen, joten tätä reseptiä täytyy kyllä kokeilla. Ihanan mehevän näköistä piirakkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, näin helppoa ja hyvää piirakkaa kyllä kannattaa leipoa :)

      Poista
  3. Huomaa, että nyt on omenapiirakkasesonki meneillään kun joka paikassa vilkkuu aivan ihania piirakoita. Tämäkin näyttää todella mehevältä ja pehmoiselta! :) Itsekin tein vähän vastaavantapaisen omppupiirakan vähän aikaa sitten (http://suklaapossu.blogspot.fi/2014/09/helppo-ja-meheva-omenapiirakka.html). Ihania tällaiset helpot ohjeet :) Ja kun lopputuloskin on vielä herkullinen, niin näitähän voisi leipoa vaikka joka päivä. Siis jos vain housut eivät kiristäisi näin paljon ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta... omena on nyt pop ;)
      Huomasin ohjeen blogissasi ja aikomus on kokeilla :) Olen tehnyt vähän vastaavanlaista joskus (http://kirsi1974.vuodatus.net/lue/2009/08/nopeaa-piirakkaa) , siihen sopii myös hyvin marjat. Totta, liika on liikaa ;)

      Poista
  4. Näitä helppoja ohjeita aina kaipaa, varsinkin kun lapset itse haluavat jotakin leivoskella.. Täytyykin kirjoittaa pojille reseptikirjaan muistiin! :)

    VastaaPoista
  5. Minä myös tein tällä ohjeella viime viikolla, vaan en ole vielä laittanut blogiin. Tykkäsin pohjan rakenteesta paljon ja olen nyt jo tehnyt vadelmaversionkin sillä.

    VastaaPoista
  6. Sattuipa sopivasti, juuri piti alkaa nopean varoitusajan vieraille etsiä omppupiirakan ohjetta! :)

    VastaaPoista
  7. Tää näyttää aika paljon samanlaiselta reseptiltä, millä anoppi tekee hirmuisen hyvää omenapiirakkaa, pitää testata, kunhan vaan ehtis!♥

    VastaaPoista
  8. Nam, helpot ohjeet on huippuja, lapsetkin voi hyvin tällaista leipoa. Mellä laitetaan aina omena pieninä kuutioina tai raasteena piirakoihin/pannariin/paistokseen, lapset ei tykkää jos kovin isoja paloja on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raisa: Kyllä, tämä onnistuu hienosti myös pikku-leipureilta!

      Mimmi: Sama täällä, pohja on herkkua! Taidanpa minäkin piakkoin testata marja-versiota!

      Paula: No hyvä, tämän leipomisessa ei kauan mene =)

      Eija: Tämä on hyvä ohje, helposti muunneltavissa päällisten kanssa.

      Heluna: Totta, välillä on hyvä päästä helpommalla :) Niitä isoja omenalohkoja on jotenkin vaikea leikatakin... koko lohko lähtee mukana... raaste ja kuutiot hyviä :)

      Poista