keskiviikko 5. elokuuta 2015

Mehevä suklaakakku

Leivoin viime lauantaiksi 7 hääkakkua :) Ohjeet olivat selkeät: pohja Kinuskikissan Mehevä suklaakakkupohja, täytteeksi sitruuna- ja vadelmamousset. Mousset tuli olla mielellään liivatteettomat tai jos liivatetta, niin kasviperäisenä. 
Haastetta toi kakkupohja, kovin on halkeileva ja paistettaessa kohoaa keskeltä. Pohjaa ei kannattanut kumota paiston jälkeen, sillä se olisi haljennut välittömästi. Suosittelen jäähdyttämään pohjan niinpäin kuin se uunista ulos tulee! Pohjaa ei kannata liiemmin kostuttaa (hyvin niukasti), sillä pohja on ihanan mehevää jo sinällään. Pohjien leikkaus on "taitolaji" tai kyllä ne vielä leikkaakin, mutta levyjä nostaessa kannattaa ottaa lastat käyttöön. Paistoin seitsemää kakkua vartea kahdeksan pohjaa ja se oli viisas päätös, kaikki pohjat eivät kohoneet riittävästi.
Mousset tein ilman liivatteita. Sitruunamoussen jämäköitti sitruunamehu ja vadelmamoussen vaniljakreemijauhe. 
Pitopalvelu hoiti kakkujen koristelun, minä pohjien teon ja täytön. 
Tein sen verran ylimääräistä myös molempia täytettä, että sain tehtyä itselle (ja koristeltua) pikku kakun.


Tässä ohje yhteen 24 cm kakkuun (kakut tehtiin laktoosittomiksi):

2 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl perunajauhoja
3 tl leivinjauhetta
¾ tl suolaa
2 tl vaniljasokeria
1 ½ dl tummaa kaakaojauhetta
150 g voita tai margariinia
3 ½ dl sokeria
3 munaa
3 dl kädenlämpöistä maitoa

Voitele ja korppujauhota vuoka (halkaisija 24 cm). Sekoita kuivat aineet keskenään.

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen. Sekoita hitaalla teholla vatkaten joukkoon ensin reilusti jauhoja ja tämän jälkeen vuorotellen pienissä erissä loput kuivat aineet ja kädenlämpöinen maito. Kaada taikina vuokaan. Paista 175 asteessa uunin keskitasolla 50-60 minuuttia. Anna seistä vuoassa n. 15 minuuttia ennen kumoamista.

Sitruunamousse:

2½ dl vispikermaa
1 prk (200g) sitruunatuorejuustoa
1 dl sokeria
2 rkl sitruunamehua

Vadelmamousse:
2 dl vispikermaa
1 prk (200g) maustamatonta tuorejuustoa
½ dl sokeria
½ rkl vaniljasokeria
½ rkl vaniljakreemijauhetta
200 g paseerattua vadelmapyrettä



10 kommenttia:

  1. Ihanalta kuulostaa kakku! Kaunis koristelu.

    VastaaPoista
  2. On kyllä kaunis sinun pikkukakku :) Täytteet ja pohja näyttävät tosi hyviltä! Mä olen käyttänyt tuota Kinuskikissan pyyhevinkkiä Sacher-kakkupohjien valmistukseen. Olen uhrannut siihen yhden huonon pyyhkeen ja kikka toimii todellakin! :D Ja olipa sulla noissa kakuissa työtä! On nimittäin aika iso määrä kakkuja kerralla valmistaa/paistaa/kasata/kuljettaa!
    Mä kävin tänään Porin torilla inspiroitumassa majoista ja taas on korvan takana yksi ihana juustokakkuidea! Meinaan tänään kyllä tehdä jotain ihanaa! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...siis MARJOISTA, ei majoista... ;D

      Poista
    2. Täytyykin kokeilla pyyhe-kikkaa!
      Kyllä niihin muutama tunti vierähti, mutta kivaa puuhaa :)
      Kuulostaa mielenkiintoiselta.. Täytyypä tulla kurkkimaan blogiisi ;)

      Poista
  3. Ompas tosi herkullisen näköinenkakku, ah ja nam! Kuulostaa melkoiselta operoimiselta pohjan kanssa, mutta laitan tämän silti mielenpohjaan. Josko vaikka ristiäisiin tekisin, katsotaan. :) Tykkäsitkö itse kakusta ja täytteistä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena-muori :)
      Kyllä pohjaa kannattaa kokeilla, on sellaista mutakakkumaista.
      Täytteet oli todella hyviä, varsinkin sitruuna! Ja koko kakku maukasta, aika tuhtia tavaraa, pieni kakkupala riittää :)

      Poista
  4. Oih nam ihan mielettömän ihanan näköinen kakku ja täytteet kuulostaa todella herkuilta! Vitsi kun tekis mieli just jotain tällaista täytekakkua nyt :)

    VastaaPoista
  5. Wow, nostan hattua, aikamoinen urakka. Näyttää tosi hienolta!

    VastaaPoista
  6. Olen tehnyt tuolla pohja-ohjeella pari kertaa ja sen keskeltä kohoamisen saa estettyä ihan sillä että laskee paistolämpötilaa. Mulla on pinnoitettuja "teflon vuokia" ja muistaakseni kinuskikissallakin oli.... paistolämpötila on vaan yksinkertasesti liian korkea sille vuokamateriaalille. Mitään pyyhekikkoja en kummallakaan kertaa tehnyt ja tuloksena oli tasainen kakkupohja.... ei siis kraateria keskellä, tosin maintsemallasi tavalla haastetta leikkaamisessa ja laikatun pohjan siirtelyssä oli. Palanen kakusta maistuisi tästäkin, nam. Aikamoinen urakka sinulla on näissä ollut.

    VastaaPoista